Hei kaikki!
Mukavan tuulista perjantaita, Föhn-tuuli puhaltaa ja on tuonut meille pohjoiseen lämpöasteita.
Olen pidempään harkinnut, että poistun sosiaalisesta mediasta ja keskityn olennaisiin asioihin ympärilläni. Niinpä tulen jättämään sen taakseni ja alan pitämään blogia täällä kotisivuillani.
Viimeinen puoli vuotta on ollut opettavainen. Olen saanut luoda uuden brändin PohjoisenHoivaa. Se edustaa minulle hellää huolenpitoa, toisen kunniottavaa kohtaamista, itsemäärämisoikeutta sekä pohjoisten hyvien raaka-aineiden käyttöä palatuotteissa.
PohjoisenHoivaa yhdistää kolme osaamisalaani; hoitajana ja vierellä kulkijana olemisen, ekokampaaja-ammatin sekä saippuakauppiaana olon IVALONATURAL-sarjan myötä.
Tulen näistä kaikista osa-alueista kirjoittamaan sekä avaamaan teille jokaisesta osa-alueesta itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä asioita.
Uskon tämän päätöksen lähteä sosiaalisesta mediasta rauhoittavan ja tukevan matkaani yrittäjänä. Täällä saan kirjoittaa arjen ihmettelystä ja kokemuksistani sekä jakamaan opittua ja kuultua.
Kiitos, kun tulet tälle yhteiselle matkalle!